| |||||||||||||
| HISTORIA
Hamina Combat ry on 1998 perustettu urheiluseura ensisijaisesti viranomaisille. Tarkoituksena oli koota yhteen kaakonkulman eri viranomaistahot; poliisi, tulli, raja, spol, pelastuslaitos, ja näin tutustuttaa virkamiehet toisiinsa, jotta yhteistoiminta todellisissa tilanteissa helpottuisi. Yhteinen laji löytyi helposti, Krav Maga, johon ensimmäiset opit saatiin Helsingistä ja sieltä Combat Academysta. Kiitokset Ari Kankaalle. Matkaan lähdettiin kahden oppilaan voimin, Vesa Leinonen ja allekirjoittanut. Talvella 97-98 treenasimme Helsingissä 2-3 kertaa viikossa 6-8-h päivässä. Myöhemmin 1998 tarjoutui mahdollisuus KM-Internationalin ohjaajakoulutukseen, johon HaC osallistui kahden henkilön voimin. Jo vuonna -99 alkoi kysyntä treeneihin olemaan niin voimakasta, että päätimme järjestää ensimmäisen ns. siviili kurssin, joka nyttemmin on ollut tapana kaksi kertaa vuodessa. Seuramme avoimuus muita lajeja/ seuroja kohtaan on antanut meille ennen kaikkea laajan ystäväpiirin, kuin myös mielenkiintoisia näkemyksiä itsepuolustuksesta ja sen opettamisesta koko Suomen maassa, melkoisen monimuotoista. Suurimmasta osin ohjaajien jatko-opinnoista on tarjonnut seurallemme Drohr Ajalov (SDM) Israelista, nyttemmin hyvin suomeen kotiutunut ystävämme. Lisäksi eikä vähäisemmäksi suinkaan jää Espoo Krav Maga Jani Suvanto, jonka useiden ja alati lisääntyvien Hamina vierailujen vuoksi jo pelättiin muuttavan Haminaan, mutta muuttikin Haminan naapurikaupunkiin TURKUn (-350km). Vuoden 1999 lopulla saimme naapurikaupungista Kotkasta kutsun tutustumaan nk.hermopistekamppailuun. Opettajana toimi Toni Kauhanen. Tuttavuus poiki lähes kymmenen seminaaria Haminassa ja Kotkassa. 2000 vuoden lopulla toinen suuri nimi hermopistekamppailussa Tero Laaksonen ilmestyi allekirjoittaneen kutsusta Haminan ympyröihin seurauksena lukuisat Teron leirit sekä myöhemmin miltei perinteeksi muodostuneet EKJTn kesäleirit, vetäjinä mm. Mark Kline, Evan Pantazi jne. Vuoden 2004 alussa rantautui myös nyrkkeily Combatin salille joten yhden seuran lajivalikoimaksi kyllä varsin kattava. Tapio Lanki | | Viimeisin päivitys: 15.04.2010 - 23:48 Sivuilla on vierailtu: 19846(3) | ||||||||||











